Can U Louhela Jam 2024 -bändikisa käynnissä 20.3. saakka!

Onko sinulla bändi tai oletko sooloartisti ja haluat päästä esiitymään hyvissä puitteissa kunnon festareille isolle yleisölle? Silloin Can U Louhela Jam -bändikisa on juuri sinua tai sinun bändiäsi varten.

Bändikisaan saavat osallistua niin bändit, sooloartistit kuin orkesterit. Kilpailussa ei ole ikä-, genre- tai aluerajoitteita. Kilpailuun voi osallistua yhdellä omalla kappaleella ja kappale tulee olla ladattuna Youtube-videopalveluun. Ilmoittautuminen tehdään alla olevalla lomakkeella ja se on auki 20.3.2024 saakka.

Kilpailun tuomaristo valitsee kappaleiden joukosta 30 kappaletta, joista yleisö voi äänestää omaa suosikkiaan. Samoin tuomme nähtäviksi kappaleen musiikkigenren sekä lyhyen esittelyn esittäjästä. Näistä viisi eniten ääniä saaneet pääsevät esiintymään Louhela Jamien Can U Louhela Jam -lavalle. Tämän lisäksi tuomaristo valitsee yhden esiintyjän suoraan esiintymään. Esiintymisen lisäksi eniten ääniä saanut esiintyjä saa myös 300 euron arvoisen lahjakortin myöhemmin ilmoitettavaan kohteeseen.

Ilmoittautumislomake ja lisätiedot löytyvät TÄÄLTÄ

Velmu ry:n hallitus kaudella 2023-2024

Syyskokouksessa valittiin Velmu ry:n hallitus kaudelle 2023-2024.

Hallituksessa vaikuttavat:
Leela Johansen (pj.)
Janne Nurmi (vpj.)
Miia And (tal.hoit.)
Marjut Eskola (siht.)
Mikko Tolin
Jarmo Palonen
Mauri Huttu
Niko Lahtinen
Elisa Silander

Meihin saa mielellään olla yhteydessä yhdistykseen liittyvissä asioissa! Vastaamme kysymyksiin parhaamme mukaan ja edistämme elävän musiikin asiaa.

Velmu ry:n syyskokous su 24.9. klo 16.00 Myyräncolon Skenesalilla

Vantaan elävän musiikin yhdistys Velmu ry:n sääntömääräinen kaikille jäsenille avoin syyskokous järjestetään Myyräncolon Skenesalilla sunnuntaina 24.9.2023 klo 16 alkaen. Skenesali sijaitsee osoitteessa Jönsaksentie 6, 01600 Vantaa.

Ilmoittaudu ennakkoon osoitteessa jasenet@velmu.net viimeistään 22.9. klo 16 mennessä. Kokousmateriaali lähetetään vain määräaikaan ilmoittautuneille. 

Pientä purtavaa tarjolla. 

Tervetuloa mukaan! 😊

Vantaan Sanomat: Velmu-klubi jättää jäähyväiset Vernissalle palauttamalla takaisin osan historiaa – Mind of Doll yhtye tekee yhden illan comebackin

Viimeisellä Velmu-klubilla soittavat myös Freedomination ja The Candlelights. Shiraz Lane päättää illan.

Lue koko Vantaan Sanomien juttu täältä

VANHAN VERNISSAN VIIMEINEN VELMUN KLUBI 1.4.2023: Shiraz Lane, Mind of Doll, Freedomination, The Candlelights

Velmu ry:n historiakirjoihin merkitään lauantaina 1.4. yhden aikakauden loppu. Tikkurilan jokirannan helmi Kulttuuritehdas Vernissa paketoidaan tänä keväänä täysremonttiin, jonka myötä Itä-Vantaan lähihistorian kenties merkittävin elävän musiikin sali hiljenee vuoden 2025 tienoille asti. Tämä ei ole aprillipila, vaan nyt on tosi kyseessä, ja sitä sopii juhlia!

Lauantaina 1.4.2023 Vanhan Vernissan Viimeisellä Velmun Klubilla esiintyy neljä vahvasti Vernissalla ja Vantaalla vaikuttanutta yhtyettä: SHIRAZ LANE, MIND OF DOLL, FREEDOMINATION ja THE CANDLELIGHTS.

Velmu ry:n toiminta Vernissalla on jatkunut vuodesta 1985 näihin päiviin asti, ainoan keskeytyksen on luonut Vernissan kunnostaminen kulttuurikeskukseksi. Yhdistyksen toimisto ja toiminta keskitetään remontin ajaksi Myyräncoloon, ja remontin jälkeen toimintaa jatketaan Vernissalla uusissa puitteissa.

=======================

Illan kattaus soittojärjestyksessä:

THE CANDLELIGHTS – Dionysian nox rock madness from the 4th dimension.
https://www.youtube.com/watch?v=NXM9eiM2vF8
https://www.facebook.com/Thecandlelightsofficial

FREEDOMINATION
Heavy Metallia thrash- ja proge-vaikutteilla. Itä-Vantaalta. Bändi juhlistaa 15-vuotiasta taivaltaan soittamalla musiikkia alkuvuosilta sekä parhaillaan studiossa työstettävältä tulevalta täyspitkältä.
https://freedomination.bandcamp.com/
https://www.facebook.com/Freedominationband

MIND OF DOLL
Stidilä hard rock ’n’ roll. Vanhat velmut ja Vernissan kasvatit tekevät keikan vuosien hiljaiselon jälkeen! Klassista tiksirokkia vuodesta 2000.
https://www.youtube.com/channel/UCtQz5GIvojNqN5qHbObrX-Q
https://www.facebook.com/mindofdoll/

SHIRAZ LANE
Hard-hitting Finnish Rock N’ Roll! Hyvällä hengellä suoraan Vernissan syövereistä.
Bändi julkaisi kolmannen levynsä hiljalleen, ja on kovassa vedossa!
https://www.facebook.com/ShirazLane
https://www.youtube.com/@shirazlane

=========================

Sallittu/K18
Ovet klo 19-02, bändit klo 20-24

Liput ennakkoon 15€
Liput ovelta 18€
Eteispalvelumaksu 2€, velmulaisille ja elmulaisille 0€

Kulttuuritehdas Vernissa
Tikkurilantie 36, Vantaa

Louhela Jamit tulevat taas ja samoin suursuosion saavuttanut Can U Louhela Jam -bändikisa!

Se on täällä taas!! Nimittäin Can U Louhela Jam -bändikilpailu.

Onko sinulla bändi tai oletko sooloartisti ja haluat päästä esiitymään hyvissä puitteissa kunnon festareille isolle yleisölle? Silloin Can U Louhela Jam -bändikisa on juuri sinua tai sinun bändiäsi varten.

Bändikisaan saavat osallistua niin bändit, sooloartistit kuin orkesterit. Kilpailussa ei ole ikä-, genre- tai aluerajoitteita. Ilmoittautuminen on auki 1.3.2023 saakka. Ilmoittautumislomake ja lisätiedot löytyvät täältä 👇

TULEVAT TAPAHTUMAT (päivitetty 29.9.2023)

TAPAHTUMAT:

Tiedotamme tapahtumista tarkemmin sosiaalisessa mediassa ja tulevissa tiedotteissa.

Syksyn 2023 tapahtumat Myyrmäen Skenesalilla:

la 21.10.2023 Velmu-klubi: The Show: East Electric, A Proper Quantum, Taneli

la 25.11.2023 Velmu-klubi: I.F.A, Muddy Moonshine, Egres

Indie Fest V: Cessna, The Halophones, Kopra, June Forever

Lauantaina 17.12. klo 19.00-23.30 Tikkurilan Kulttuuritehdas Vernissassa järjestettävä Indie Fest V tuo jo viidettä kertaa nuoria lupauksia ja vanhoja konkareita samalle lavalle!

Lavalle nousevat:

klo 19.45 June Forever
klo 20.45 Kopra
klo 21.45 The Halophones
klo 22.45 Cessna

Lämpimästi tervetuloa!

Linkki Facebook-tapahtumaan

Liput ennakkoon 10 €, ovelta 12 €. Eteispalvelumaksu 2 €.

Linkki ennakkolipunmyyntisivustolle

Vantaan elävän musiikin yhdistys Velmu ry:n sääntömääräinen syyskokous la 24.9. klo 15.00

Vantaan elävän musiikin yhdistys Velmu ry:n sääntömääräinen kaikille jäsenille avoin syyskokous järjestetään sekä paikan päällä Kulttuuritehdas Vernissalla (osoite Tikkurilantie 36) että Teams -etäkokouksena lauantaina 24.9.2022 klo 15.00 alkaen.

Ilmoittaudu ennakkoon osoitteessa jasenet@velmu.net viimeistään 22.9. klo 15.00 mennessä. Linkki ja kokousmateriaali etäkokoukseen ilmoittautuneille sekä pelkkä kokousmateriaali paikan päälle tuleville lähetetään vain määräaikaan ilmoittautuneille.

Vernissalla kahvit ja pientä purtavaa tarjolla. Tervetuloa mukaan! 😊

Vielä kerkeää ilmoittautua syksyn soittotunneille!

Velmu ry:n soitonopetuksessa on vielä muutamia paikkoja syyskaudelle vapaana. Voit aloittaa matalalla kynnyksellä uuden soittoharrastuksen tai olla jo kokeneempikin soittaja. Meille ei ole pääsykokeita tai tasovaatimuksia. Opetuksen tavoitteet ja sisältö muodostuu aina oppilaan tarpeiden, toiveiden ja lähtökohtien mukaan. Opetus alkaa viikolla 32.

Tällä hetkellä paikkoja on vapaana vielä pianon soiton ja laulun opetuksessa. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä, joten kannattaa toimia nopeasti. Lisätietoja ja hinnaston löydät soitonopetus-välilehdeltä.

Velmu ry:n soitonopetus tarjoaa myös neljän käyntikerran kokeiluja minikurssien muodossa. Niistä voit halutessa jatkaa suoraan soitonoppilaaksi. Voit käydä tutustumassa niihin kurssit ja leirit-välilehdellä.

Tervetuloa musiikkiharrastuksen pariin!

Lisätietoja soitonopetus@velmu.net