Velmu ry järjestää perinteisen Koisorockin tänä vuonna 22.8.
Koisorock on jo 1980-luvulla alkunsa saanut vantaalainen ilmaisfestivaali. Koisorockia leimaa vapaamielisyys ja rentous, jonka takaa festaria järjestävä osaava vapaaehtoisjoukko. Tapahtuma järjestetään 22.8. Velmu-talon niityllä osoitteessa Koisotie 4, 01300 Vantaa. Tapahtumaa tukee Tikkurilan aluetoimikunta.
Koisorockiin on tänäkin vuonna saatu kovan luokan esiintyjiä. Illan pääesintyjänä on suomirapin suuruus, Teosto-palkittu Asa & Band, jonka tulevaa, legendaarisen Love Records levy-yhtiön sampleihin perustuvaa levyä odotetaan suurin odotuksin. Asa on tunnettu tunnelmannostattaja, joka ei yhtyeineen jätä ketään kylmäksi. Koisorockin lavalla nähdään myös isossa nosteessa oleva hard rockin nuori lupaus Shiraz Lane. Bändi on nuoresta iästään ehtinyt jo pitkälle, voittaen muun muassa kilpailun, joka johtaa euroopan suurimman metallifestivaalin, Saksan Wackenin lavalle.
Tämän lisäksi lavalla nähdään kattavasti lähiseuduilta ponnistavia bändejä, mm. takapotkun takaava Hoippu Orkesteri, rockryhmät Lunk ja Skin & Bones, raskaasti riffittelevä Mary & The Dead sekä kokeellista rockia soittava White Magic Wind. Jatkoklubilla Tikkurilan ravintola Shamrockissa soittavat Wainot, SS Phantom sekä White Noise Broadcast.
Koisorock 22.8.2015 Velmu-talon niityllä osoitteessa Koisotie 4, 01300 Vantaa klo 12-22. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Jatkoklubi Ravintola Shamrockissa klo 22-04 (Peltolantie 2, 01300 Vantaa), liput 10€.
Tarkemmat soittoajat ja uusimmat esiintyjätiedot löytyvät tapahtuman sivuilta ja Facebookista.