SYKSYN SOITONOPETUSPAIKKOJEN HAKU AUKI 4.5.2020!

Syksylle aukeaa taas opetuspaikkoja pianonsoiton alkeiden sekä jo jonkin verran soittaneiden yksilöopetustarjontaan. Lisäksi keväällä 2020 suositut yksilölliset minikurssit tulevat hakuun samanaikaisesti. Tarjolla syksylle on ainakin piano tutuksi- sekä laulunteko tutuksi- kurssit.
Hakuaikaa on heinäkuun loppuun tai niin kauan kun paikkoja riittää. Niitä on rajoitetusti, joten hakemus kannattaa laittaa tulemaan jo heti toukokuussa.

Vantaan elävän musiikin yhdistys Velmu ry:n soitonopetus on matalankynnyksen, monipuolinen sekä edullinen vaihtoehto musiikkiharrastamisen aloittamiseksi. Meillä painotetaan opetuksessa soittamisen iloa sekä harrastamista ja jokainen oppilas otetaan yksilönä. Opetus muodostuu jokaisen oppilaan omista lähtökohdista hänelle sopivilla menetelmillä. Meillä opetukseen voi hakeutua myös oppimishäiriöistä ja lievistä kehitysvammoista kärsivät lapset ja nuoret.

Koronaviruspandemia vaikuttaa myös Vantaan elävän musiikin yhdistys Velmu ry:n soitonopetukseen, joten ryhmäopetukseen eikä leireille ja muille kursseille avata toistaiseksi hakuja kunnes on varmaa, että se on turvallista.

Seuraamalla Velmu ry:n verkkosivuja sekä sosiaalista mediaa pysyt ajantasalla opetustarjonnasta.

Vapaamuotoiset hakemukset osoitteeseen: soitonopetus@velmu.net

TERVETULOA SOITTAMAAN!